Kelan toimihenkilöt ry perustaa oman liiton

KTH:n valtuusto piti ylimääräisen kokouksen tiistaina 1.6. päättääkseen järjestöselvitysten pohjalta yhdistyksen liittorakenteesta.

 

Valtuusto teki yksimielisen päätöksensä kolmen vaihtoehdon välillä. Käsittelyssä olivat liittyminen Ammattiliitto Prohon tai Akavan Eritysalat ry:hyn sekä oman liiton perustaminen.

 

– Valtuuston päätöksessä painoivat erityisesti halu pysyä selkeästi itsenäisenä kelalaisena toimijana, toteaa KTH:n puheenjohtaja Tuija Sarlin.

 

Union jäsenyhdistys Ammattiyhdistys Nousu ry hyväksyi 5.5.2021 aiesopimuksen liittymisestä Ammattiliitto Pro:n jäsenyhdistykseksi. Pron hallitus teki vastaavan päätöksen kokouksessaan 22.huhtikuuta.

 

– Union hallitus kokoontuu 10.6. linjaamaan jatkotoimia. Union jäseniltä järjestömuutokset eivät edellytä toimenpiteitä, Ammattiliitto Union toiminnanjohtaja Jari Kaitosuo toteaa.

 

Ammattiyhdistys Nousun ja Kelan toimihenkilöiden päätöksillä tulee olemaan vaikutus Ammattiliitto Union toimintaan viimeistään 1.1.2022.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Kari Ahola, 050 324 1458
varapuheenjohtaja Tuija Sarlin, 050 558 3588

 

 

Ammattiliitto Unio ry:llä on kaksi jäsenyhdistystä nordealaisia edustava Ammattiyhdistys Nousu ry ja kelalaisia edustava Kelan toimihenkilöt ry. Unio on STTK:n jäsen.

 

Julkaistu 1.6.2021